Kasvispannu

Olemme alkaneet vaihtelun vuoksi tehdä enemmän kasvisruokia. Tähän keksimme vasta seuraavana päivänä lisätä tofua. Se sopi tähän mainiosti. Jatkossa teen tätä aina tofun kanssa. Kasviksia pannuun voi lisäillä oman maun mukaan. Kesäkurpitsan tilalle (tai seuraksi) voisi sopia munakoiso ja paprikan tilalle tomaatti. Kaikkea kannattaa kokeilla! Tästä riitti kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi (annoksia tuli siis 4). Söimme tätä ensimmäisenä päivänä riisin kera ja toisena päivänä nuudeleiden kanssa!

1 kesäkurpitsa
2 paprikaa
1 punasipuli
2 rkl voita
n. 1/2 tl suolaa
¼tl mustapippuria
1 – 2 valkosipulin kynttä
1 prk (180g) salaattijuustokuutioita
(250g Maustamatonta tofua)
mausteita , esim. basilikaa, oreganoa

Lisäksi:
Täysjyväriisiä tai nuudeleita

  1. Keitä valittu lisuke pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Halkaise ja siivoa paprika. Leikkaa kesäkurpitsa ja paprika reiluiksi suikaleiksi. Kuori ja silppua sipuli, sekä murskaa valkosipulin kynnet. Valuta salaattijuustokuutiot.
  3. Kuullota paprikasuikaleita voissa wokkipannulla. Lisää sekaan sipuli, kuullota hetki. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa kesäkurpitsat. Jätä kasviksiin purutuntumaa.
  4. Mausta suolalla, pippurilla ja hienonnetulla valkosipulilla. Lisää joukkoon valutetut juustokuutiot.  Kuumenna. Lisää yrtit.
  5. Halutessaan sekaan voi lisätä tofua (me teimme niin), se sopii tähän erinomaisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

39 − 29 =